9 Mar

Popin kuningas – Michael Jackson

michael-jackson

michael-jacksonMichael Joseph Jackson (29. elokuuta 1958 – 25. kesäkuuta 2009) oli amerikkalainen laulaja, lauluntekijä, tuottaja, tanssija ja näyttelijä, jota on syystäkin tituleerattu popin kuninkaaksi. Musiikkiuransa Michael aloitti vuonna 1964 sisarustensa kanssa kokoonpanossa Jackson 5 ja tämä ura jatkuikin yli neljä vuosikymmentä, kunnes hän kuoli traagisesti vuonna 2009.

Soolouransa Michael aloitti vuonna 1971 ja 80-luvulla hän olikin yksi pop-musiikin tärkeimpiä hahmoja, raivaten tietä avoimuudelle ja tasa-arvolle. Hänen 1982 julkaistu Thriller-albuminsa on maailman myydyin ja siltä löytyviin kappaleisiin “Beat It”, “Billie Jean” ja “Thriller” luodut musiikkivideot saivat arvostusta rotujen välisten muurien murtamisesta ja kyseisen median muuntamisesta taidemuodoksi ja myynninedistämisen välineeksi.

Näiden videoiden suosio auttoi nostamaan silloin vielä suhteellisen uuden televisiokanavan MTV:n yleiseen suosioon ja vaikutti muutoinkin musiikkivideoiden arvostukseen myönteisesti. 1990- luvulla Michael jatkoi tämän viestintävälineen uudistamista videoillaan kuten “Black or White” ja “Scream”, sekä teki itseään tunnetuksi kiertueita tekevänä sooloartistina. Lava- ja videoesiintymisten välityksellä Jackson teki myös useammista monimutkaisista tanssitekniikoista suosittuja, esimerkiksi kuukävelyn hän jopa nimesi.

Hänen tunnusomainen saundinsa ja tyylinsä onkin vaikuttanut maallikkoihailijoiden lisäksi moniin eri musiikkilajien edustajiin ja Jackson on voittanut satoja palkintoja, tehden hänestä kaikkien aikojen palkituimman artistin populaarimusiikin historiassa. Hän on saanut muun muassa 13 Grammy-palkintoa, 26 American Music Awards -palkintoa ja vuonna 2000 Guiness World Records antoi hänelle tunnustusta 39:n eri hyväntekeväisyysjärjestön tukemisesta – mikä on enemmän kuin kukaan muu artisti on aikanaan ehtinyt sijoittaa humanitaariseen työhön.

Popin kuningas herätti myös polemiikkia, eikä vähiten johtuen muuttuneesta ulkonäöstään, henkilökohtaisista suhteistaan ja käytöksestään. 1990-luvun puolivälissä hän joutui kohtamaan tämän todellisuuden rajuimmin, kun häntä syytettiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oikeustapaus kuitenkin soviteltiin salien ulkopuolella ilman virallisia syytteitä ja myös vuonna 2005 esitetyistä vastaavista syytöksistä hänet vapautettiin.

Kun Michael Jackson kuoli kesäkuussa 2009 lääkemyrkytykseen, aiheutti se maailmanlaajuisen surun aallon. Hänen ennenaikainen kuolemansa todettiin henkirikokseksi, josta tuomittiin Michaelin henkilökohtainen lääkäri, Conrad Murray. Vaikka popin kuninkaaksi kruunattu Michael Jackson herätti elämänsä aikana suuressa yleisössä ristiriitaisiakin tunteita, hän ennen kaikkea liikutti tavalla tai toisella lähes jokaista meistä musiikillaan. Hänen hautajaisensa lähetettiinkin suorana ympäri maailman ja hän jatkaa rajojen rikkomista olemalla Forbesin mukaan maailman parhaiten ansaitseva kuollut julkisuuden henkilö.