history_musicHistoriallisesti musiikki on luonnonkansoilla ollut sidoksissa erityisesti uskonnollisiin menoihin, viihteenä ja viestintäkeinona toimimisen lisäksi. Tällöin musiikki on eeppisten kertomusten ja tiedon sisältämisen lisäksi ollut tärkeä osa magiikkaa. Kaupunkikulttuureissa taasen musiikki kehittyi jo aikapäiviä sitten nykyisen kaltaiseen moninaisuuteensa, niin tarkoitusperiensä, lajiensa kuin soittimistonsa suhteen.

Tarkasteltaessa länsimaisen musiikin värikästä ja monivivahteista historiaa, luetaan sen yleensä alkaneen noin 1200 vuotta sitten. Tämä aikajakso sisältää antiikin ajan, keskiajan, renesanssin, barokin, klassismin, romantiikan ja realismin, sekä viimeisimpänä 1900-luvun alussa alkaneen modernin jakson. Kukin näistä kausista sisältää niille tyypillisiä piirteitä, ja niiden huomattavimmat teokset ja säveltäjät ovat muovanneet musiikkia, josta nykypäivänä pääsemme nauttimaan.

Antiikin musiikilla viitataan antiikin Kreikassa ja Roomassa esitettyyn musiikkiin. Tällä aikakaudella luotiin perusta musiikinteorialle ja musiikkiestetiikalle ja musiikki liittyi myös vahvasti teatterin syntyyn antiikin Kreikassa. Keskiajan musiikki taasen on voimakkaasti yhteydessä kirkkoon, sillä suurin osa kouluista ja säveltäjistä toimi sen piirissä. Harvat maallikot hallitsivat nuotit ja maallisesta musiikista onkin säilynyt vain joitakin otteita, jättäen gregoriaanisen kirkkomusiikin tämän aikakauden tärkeimmäksi perinnöksi myöhemmälle länsimaiselle taidemusiikille.

Renessanssin aikakaudella nautittiin moniäänisestä laulumusiikista ja soittimia käytettiin lähinnä laulun tueksi ja säestämiseksi. Barokin aikaan sen sijaan pohdittiin musiikin kykyä korostaa puhutun sanan vaikutusta, minkä seurauksena ooppera ja laulu kehittyivät nykyiseen muotoonsa. Perinteiden säilymisen ja leviämisen suhteen välttämätön nuottikirjoitus alkoi kehittyä 1200-luvulta alkaen yksiviivaisesta ulkoasustaan ja sai nykyisen muotonsa barokkikaudella. Myös soitinmusiikki nousi tällöin esiin kehittäen rakenteita, jotka vapauttivat sen sidonnaisuudesta lauluun nostaen näin sen laulumusiikin rinnalle.

Klassismi oli järjen aikakautta, jolloin ihminen kuvitteli olevansa luontoa järjellään halllitseva keskipiste. Musiikillisesti aika oli kypsä sinfonialle ja sonaattimuodolle, lisäksi musiikista tuli tällöin kaikkien omaisuutta julkisen konserttilaitoksen kehittymisen myötä. Romantiikan aikana musiikissa syntyi konsepti vapaasta taiteilijasta, jolloin taiteilijasta itsestään tuli kaiken keskipiste ja teos tai esitys saattoi jäädä sivuosaan. Aikakauden yksilöllistymisestä kasvanut nerokultti vaikutti näin myös musiikissa.

Toki musiikin historia ei rajoitu ainoastaan länsimaisen musiikin haaraan, saati vuosituhannen mittaiselle aikajanalle, vaan on ollut muodossa tai toisessa osa ihmisyyttä meidän ajanlaskumme alusta asti. Jo muinaisegyptiläisessä kulttuuri- ja seuraelämässä oli musiikilla tärkeä asema, ja hautalöydöksistä on voitu päätellä musiikilla olleen oma jumalansa. Varhaisin musiikillis-arkeologinen löytö on osoittanut ihmisten käyttäneen soittimia jo lähes 30 000 vuotta sitten.